Roadin terveiset -1.9.2001-
Riemumessu Tallinnassa
Syksy on tavallisen kiireistä. Takana on todella upeita keikkoja kuten Riemumessu Tallinnassa. Eestin Luterilainen Tunti kutsui meidät luoksensa ja toteutimme siellä Riemumessun arkkipiispa Jaan Kiivitin ollessa mukana. Vierailusta jäi hyvä olo, eikä siihen vähäisimpänä vaikuttanut se että paikallisen isäntämme autokuski kertoi pitäneensä kovasti messusta ja totesi vielä ettei ole koskaan aikaisemmin käynyt kirkossa. Taas saimme todeta että Jumala toimii ajasta, paikasta ja kielestä riippumatta siellä missä vain Hänen Sanaansa pidämme esillä ja rohkeasti sitä julistamme. Mies kertoi innoissaan että hän tuo jatkossa perheensäkin jumalanpalveluksiin. Muistetaan rukouksin tätä perhettä!
Levyntekoa ja leirielämää
Olimme syyskuun kaksi ensimmäistä viikkoa Kauhajärven Esantuvalla äänittämässä 20v. levyämme. Esantupa on leirikeskus kauniin Kauhajärven rannassa ja olosuhteet äänitystä varten ovat loistavat. Olemme jo kolmen aikaisemman levyn merkeissä huomanneet että on hyvä lähteä aivan johonkin muualle normaaleista arkiympyröistä niin on paljon parempi keskittyä itse soitto- ja äänityshommaan. Teimme ns. uudelleen soitetun kokoelman jolle yritimme valita toivotuimmat laulut kaikilta levyiltämme koko 20 vuoden ajalta. Kiitos teille osallistumisesta biisikisaan jonka perusteella me valintaa teimme! Levy julkaistaan Turussa Maata Näkyvissä –festareilla.
Nyt se alkaa!
Edessä on matka sodankylään jossa järjestämme ensimmäisen 20v. juhlakonserttimme. Sieltä laskeudumme Ilmajoen ja Kankaanpään kautta Helsinkiin jonne kiertueemme päättyy 10.10.
Tässä tarkat tiedot:
29.9 klo 19 Sodankylä ammattikoulun sali
3.10 klo 19 Ilmajoki yläasteen sali
6.10 klo 19 Kankaanpää palloiluhalli
10.10 klo 19 Helsinki Gloria-teatteri, Pieni Roobertinkatu 12-14
Tervetuloa juhlistamaan kanssamme pitkää taivalta
joka ei olisi ollut mahdollista ilman teidän tukeanne ystävät!
|