SIIONIN KANNEL, tuttavallisemmin SIIKKARI, on evankelisen herätysliikkeen laulukirja, jota on laulettu runsaat
120 vuotta. Kirjaa on kaikkiaan levitetty jo noin miljoona kappaletta. Nykyisen Siionin Kanteleen tekstipainos
ilmestyi vuonna 1961, sävelmistö 1964 ja yksiääninen nuottipainos 1967. Vuonna 1992 alettiin laulukirjaa uudistaa
kieliasultaan nykyajan vaatimuksia vastaavaksi. Kokoelman vanhoja lauluja säilytettiin runsaan 350 kpl. Uusia
lauluja tulee runsaat sata. Vanhoja lauluja uudistetaan palauttamalla sisällöltään tärkeitä, aikaisemmissa
uudistuksissa poistettuja säkeistöjä ja poistettuja, mutta laulajien yhä käyttämiä vanhoja sävelmiä.
Siionin kanteleen laulut, joista osa on reilusti yli 100-vuotiaita, ovat merkinneet ja merkitsevät erittäin
paljon monille ihmisille. Niiden syä hengellinen sanomat ei jätä kylmäksi. Usean vuoden ajan on The Road -yhtye
toiminut yhteistyössä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kanssa. Siinä yhteydessä myöskin Siionin Kannel
on tullut tutuksi monissa eri yhteyksissä. Sen sanoma on puhutellut.
Tällä äänitteellä kuulet kymmenen Siionin Kanteleen laulua niin kuin The Road -yhtye ne tulkitsee, Rock-Kanteleena.
The Road -team: Raikka, Mika, Jussi, Antti, Ari ja Timo.
|