|
Olen lähtöisin Pohjois-Satakunnasta, Kankaanpäästä. Nykyisin asun Kangasalla,
Tampereen kupeessa Vaimoni Outin kanssa. Parasta täälläpäin tietenkin on mustamakkara ja Tappara.
Musiikista innostuin jo pikkupoikana. Sisarusten kanssa meillä oli milloin minkäkinlaisia
orkesterikokoonpanoja. Ensimmäiset bändiviritykset olivat lähinnä sellaisia, että talomme
kellarissa veljeni Timo soitti kitaraa ja minä rumpuja, tai sitten toisinpäin. Ekat
rummut olivat lähes kokonaan omatekoiset. Haikan pellit mm. oli väännetty vanhan moottoriöljykannun
pellistä, tomit kurkkupurkeista jne. Nykyisin soitan Sonorin setillä.
Riparin jälkeen löysin paikkani Kankaanpään seurakuntanuorten joukosta ja pian sen jälkeen
syntyi The Road-yhtye. Koulutukseltani olen nuorisonohjaaja. Seurakunnan nuorisotyössä
ehdin olla noin pari vuotta. Tämän jälkeen Roadin työstä tuli päätoimeni.
Harrastusmaailmaani kuuluu nykyisin tennistä, sulkapalloa, kalastusta sekä halonhakkuuta.
Suurinta ja arvokkainta elämässä on se mitä Jumala on tehnyt ihmisen hyväksi.
Terveisin roudAri
|